Miten määritetään jousen optimaalinen tillerimuoto? Miten jousentekijä käytännössä tilleröi jousensa? On toki olemassa tietyt säännöt, miten tietyn etuprofiilin jousen pitää taipua, jotta taipuma olisi oikea. Sääntöjen mukaan jousentekijä tilleröi jousensa enemmän tai vähemmän elliptisesti; täysin pyöreä tilleri on käytännössä elliptisen tillerin toinen ääripää. Mutta miten jousentekijä lopulta määrittelee täsmälleen oikean tillerimuodon?
Käytännössä se on mahdotonta, koska jousentekijällä ei ole mitään mittaria, jonka avulla lavan jokaiseen pisteeseen kohdistuva rasitus voitaisiin mitata. On käytettävä siis muita keinoja. Yleisin taitaa olla ihan mutu-menetelmä, joka toimii sitä paremmin, mitä kokeneempi jousentekijä on.
Itse tykkään tarkkailla erityisesti jousen virumista. Bakerin mantraa mukaillen jousen pitäisi virua sitä enemmän mitä lähempänä jousen lapojen kärkiä ollaan, toki niin, että lapojen kärjet pysyvät jäykkinä ja virumattomina. Viruman seuraaminen on hyvä mittari muutenkin. Itse tarkkailen, mistä kohtaa jousi viruu. Jos viruma näyttää vähääkään keskittyvän johonkin kohtaan lapaa, tiedän, että se ylirasittuu siitä, riippumatta siitä, miltä taipuma vedossa näyttää. Jousen tillerimuoto vedon aikana voi valehdella, viruminen ei valehtele.
Steve Gardner käyttää jousen virumista hyödyksi vielä hienostuneemmin â€no-set†tilleröintimenetelmässään, joka ei varsinaisesti ole tilleröintimenetelmä vaan jousen tilleröinnin onnistumisen seurantamenetelmä. Hän seuraa jousen jäykkyyden muutosta tilleröinnin aikana, alkaen jo noin puolivedosta. Se paljastaa nopeasti jousen virumisen, vaikka se ei ole vielä edes silmin nähtävää. Jos jousi alkaa virua, niin lapojen pitäisi olla leveämmät (mikä ei tietenkään ole mahdollista), jousta pitää keventää tai ottaa enemmän lapaa tekemään työtä.
Optimaalinen tilleri on tärkeä, koska jousen viruminen tarkoittaa sitä, että sitä on ylirasitettu, mikä taas heikentää jousen elinikää ja suorituskykyä.
